Tää tunne tuli mulle pari päivää sitten jostain selittämättömästä syystä. Yhtäkkii vaan tuntu et kaikki kaatuu päälle. Ero, koulu, stressi, hämmennys, draama, angstaus, vitutus, ongelmat lähipiirissä... yms.
Yhtenä päivänä ku olin ajamassa Allun torikahvilasta pyörällä kotiin, kuuntelin jotain asteen verran surullisempaa biisiä ja tajuun et mul ei oo kaikki hyvin. Sit tuli itku. Jostain syystä päädyin ajattelemaan mun isää, joka ei oo mulle kovin läheinen alkoholiongelmansa takia. Mietin et mä en vissii oo ikinä ollu sille se "isin oma pikku prinsessa" ei, sen paikan vei viinapullo. Tuntuu pahalta ajatella ku joissain perheissä on molemmat sekä äiti että isä, ei alkoholiongelmia eikä mitään. Niiden perheitten lasten pitäis oikeesti olla helvetin onnellisia siitä et mitä niillä on, koska kaikilla ei ole samaa. Joo no on mulla äiti joka pitää musta huolta isänkin puolesta, mut ei mulla oo ikinä ollu sellasta kunnon miehen mallia (ellei enoa lasketa mukaan). Oletan et kaikki jätkät on samanlaisia ku mun isä, ja se pelottaa.
Keskiviikko eli eka koulupäivä alko ihan helvetin hyvin.. NOT. Menin sit kaatamaan mehut lattialle, pari senttii mun läppäristä sivummalle. Onneks ei läppäri menny siin samal mut oli aika kiva alotus sille aamulle. Meinasin ilosesti myöhästyä bussista ja sit ku pääsen kouluun, ni tajuan et ei helvetti, me istutaan täällä kauan. Ekan tunnin aikana tuli semmonen ahdistunut olo ja hoin vaan mun päässä "haluun pois täältä, mä en kestä, pois, pois, pois". Onneks päästiin sit vähän aikasemmin. Sain kyydin koululta Alluun ja kerkeen istuu siin ehkä sen 15 minuuttia, kun nään sen yhden ihmisen ketä mä en todellakaan halua nähdä. Tai no kaks ihmistä, mut toinen niistä oli just se ehdoton ei. Pahinta oli ku se toinen vissiinkin huomas mut, ainakin katto mun suuntaan ihan älyttömän pitkään. Lievästi sanottuna ahdisti.
Tosiaankin, koulussa saatiin pari etätehtävää, puhuttiin rästikokeista ja mulla alko stressi samantien. Onneks pääsin sentään Kuusankoskelle työssäoppimaan, siitäkin stressasin jo et jos joudun jonnekkin Mylsän perukoille. En onneks sit joutunu.
Allussa istuttiin sitten se koko päivä, laulettiin karaokea Miran kanssa (Oasis - Wonderwall) ja pidettiin hauskaa. Illalla ei ollukkaan sit enää niin hauskaa... Olin aika vihanen yhdelle tyypille, joka oli tehny kaverille paskan tempun. Siinä sit aloin miettimään omia sosiaalisia suhteita ja voi päivää... Vitutus oli maksimissaan siinä kello 12 yöllä. Meinasin oikeesti alkaa riehumaan siellä, teki mieli heittää kaikki pöydät ja tuolit helvettii ja huutaa kurkkusuorana et miks just minä.
.jpg)
Kuulin tossa ehkä viikko sitten yhdeltä ihmiseltä, että yks mun kavereista on puhunu musta aika paljon paskaa. "Mä en jaksa sitä, se on niin rasittava" yms. No jos ei kestä mun seuraa, ni ei tartte sit myöskään olla mun kanssa. On se kumma ku sekään ei mene jakeluun.
Kaiken lisäks mun on nyt ollu tosi vaikee saada unta, ajattelen vaan kaikkia asioita; mitä oisin voinu tehdä tehdä toisin, mitä oisin voinu jättää tekemättä, mitä oisin voinu tehdä jollekkin asialle.
Se on sairaan rasittavaa ku ihmiset ei osaa sanoo asiaansa suoraan, ku sit niit juttui joutuu pähkäilee kolme yötä, kunnes päättää vaan et "ihan vitun sama, en jaksa enää".
Sori tämmönen angstipostaus, mun oli vaan pakko saada kirjotettuu tää ja yritettyy selvittää vähän päätä.
Saa kommentoida
Kuvake; Janni
Weheartit; Janni
